Toivomuksia vuodelle 2010
31.12.2009
Ei lopu vuosi hyvissä merkeissä. Jotenkin tuntui vielä pahemmalta lukea ulkomaisia tiedotusvälineitä ja poimia tutut paikannimet vieraskielisen tekstin seasta. Vaikka tekijä ei ollutkaan syntyperäinen suomalainen, oli hän kuitenkin asunut jo kauan maassamme. Taas herää monet ajatukset mieleen, kun mielessä on vain yksi kysymys: miksi?
Expatrioottina olen seurannut Suomea ehkä hiukan objektiivisemmin silmin aina siellä käydessäni. Suomalainen rehellisyys on yksi asia, jota olen oppinut arvostamaan. Toisaalta taas negatiiviset asiat lyövät myös silmille. Olen vaistonnut jo pidemmän aikaa merkillistä viileyttä Helsingissä liikkuessani. Muusta maasta en ole yhtä hyvin perillä, ehkä joku voisi kommentoida asiaa. Palvelualttius on surkeaa, kaikesta paistaa muovinen tehokkuuden ilmapiiri. Ihmiset kulkevat kaupungilla itseensä päin kääntyneenä, spontaani hymy tai joku kohtelias ele on erikoisen harvinainen herkku. Ja nämä samat kiirettään korostavat ihmiset notkuvat sitten tuntikausia netissä ja huutavat siellä yksinäisyyttään.
Aselakia pitää myös minun mielestäni kiristää entisestään. Tosin toista ihmistä voi vahingoittaa monella muullakin tavalla, viittaan esimerkiksi Britannian kasvaneisiin puukotustilastoihin. Ongelman juuret ovatkin paljon syvemmällä, ase on vain tekoväline. Syrjäytyneisyys monissa muodoissaan on todella vakava asia. Nuori, joka ei sopeudu kouluyhteisöön, voi ajautua täydelliseen umpikujaan. Kynnys hakeutua hoitoon on korkea, avun pitäisi kerta kaikkiaan olla saatavilla sitä hakevalle. Ja eikö niitä luokkakokoja sitten niin kerta kaikkiaan saada pienemmiksi? Kun rahat eivät riitä vanhusten hoitoon eivätkä nuorten mielenterveyteen, kummastelee pieni ihminen välillä, että mihin ne sitten oikein menevät.
Olisiko jo aika todeta, että maamme voi huonosti? Olisiko jo aika rakentavalle keskustelulle, jossa jätettäisiin idioottimainen kapitalisti-kommari -polarisointi molemmilta puolilta syrjään. Olisiko aika etsiä kansallista identiteettiä todellisista lähtökohdista käsin, eikä vain jäädä sinne talvisodan ja innovaatioiden välimaastoon brändäilemään?
Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Ongelma on yhteinen, maa on yhteinen.
Rakas isänmaani Suomi, toivon tekoja, päättäväisyyttä ja kanssaihmisten huomioimista vuodelle 2010. Älkööt kansamme edustajat enää lyökö päätään hyssyttelyn, lässyttämisen ja välinpitämättömyyden mäntyyn.
Kippis.
Comments (0)
Currently 0 comments await publishing.